
Sanna Jämiä

Aivan käsittämätöntä tykitystä asiakkaaltani Sannalta!
Sanna aloitti rakentamamme valmennuksen markkinoinnin reilu viikko sitten ja buukkasi samantien 3 myyntitapaamista. Hioimme myyntispiikin kuntoon ja ei muuta kuin hieman jännittynein fiiliksin ensimmäistä myyntitapaamista kohti.
Ekasta tapaamisesta KAUPAT! Pian perään toinen tapaaminen ja KAUPAT. Parin päivän kuluttua kolmas tapaaminen ja KAUPAT. Tähän päälle Sanna klousasi samana päivänä vielä yhden downsell offerin ilman myyntitapaamista. Siis aivan käsittämätön nainen!!
Sanna varmaan nipistelee itseään useampaan otteeseen, sillä muistan kuinka epärealistisena hän piti nykytilannetta vain muutama kuukausi sitten. Mutta kun palat lohksahtelee kohdilleen, niin lyhyessäkin ajassa voi tapahtua ihmeitä.
Kaisa Karjalainen

Kaisa aloitti tammikuussa sivubisneksen rakentamisen vaativan palkkatyön ohessa. Bisnestakomossa tuotteistimme Kaisalle hänen harrastuksesta ja intohimosta pörssisijoittamisesta uuden valmennuksen. Valmennus herätti heti alusta alkaen niin paljon kiinnostusta, että pilottiryhmä tuli kasaan ennen ensimmäistäkään somepostausta.
Kaisa kertoi, ettei olisi koskaan päässyt yksin alkua pidemmälle. Nyt hän uskaltautui irtisanoutumaan palkkatyöstään paljon suunniteltua aikaisemmin. Tämän ansiosta Kaisa pääsee muuttamaan ruuhkasuomesta kokonaan pohjoiseen heti kesän jälkeen. Tämä on ollut hänen unelmanaan jo vuosia.
Kaisa kertoi myös, että Bisnestakomon valmennuksen avulla hän onnistui ylittämään omat epävarmuutensa ja fokusoimaan oikeisiin asioihin unelmansa mahdollistamiseksi.
Talvi Tarvas

Heinin valmennus on aivan timanttinen – olen tosi onnellinen ja kiitollinen, että tämä valmennus osui kohdalleni ja uskalsin lähteä mukaan!
Olen oppinut valmennuksen aikana paljon uutta, ja valmennuksen myötä vienyt oman tekemiseni aivan uudelle tasolle. Tässä muutamia nostoja siitä, mitä kaikkea olen Heinin valmennuksen avulla saanut:
- Valmennus on antanut minulle itsevarmuutta sekä vahvistanut kykyäni fokusoida tekemiseni oikein.
- Minulle on kirkastunut, mitä asiakkaani tarvitsevat sekä millä tavoin voin auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa.
- Tiedän, miten tavoittaa ihanneasiakkaani ja miten rakentaa juuri ihanneasiakkaalleni sopiva koulutus.
- Valmennuksessa olen saanut käyttööni työkalut, joiden avulla voin halutessani rakentaa uuden palvelun tai koulutuksen nykyisten palveluideni rinnalle, ja olla varma, että se vastaa asiakkaideni tarpeisiin.
Lisäksi olen valmennuksen aikana saanut paljon tukea ja neuvoja. Parasta on ollut varmuus siitä, että Heini on tavoitettavissa, jos tulee huolia tai murheita oman koulutuksen kehittämisessä. Olen voinut olla varma siitä, että Heiniltä saan neuvoja ja uusia näkökulmia, joita en itse ole tullut ajatelleeksi.
Suosittelen Heinin valmennusta todella lämpimästi kaikille, jotka haluavat viedä oman osaamisen ja yritystoiminnan seuraavalle levelille!
Talvi Tarvas
Bisnesvalmentaja, Työhyvinvoinnin valmentaja, Tarot-opettaja ja -tulkitsija
www.tarotoivallustenkortit.fi
Maria Maattola

Heini, Heini.. Voi mitä olenkaan oppinut sinulta! Laitat valmennuksessa itsesi kyllä likoon ja annat kaikkesi meille valmennettaville ja se näkyy!
Olet auttanut minua tekemään unelmastani totta ja olen perustanut yrityksen Bisnestakomon aikana. Valmennukseesi tullessa minulla oli ihanneasiakas ja valmennuksen raaka-aihio valmiina, mutta sinä olet auttanut luomaan niistä konkreettisia. Lisäksi olen avullasi kirkastanut valmennukseni visiota. Ja mikä parasta, olen päässyt rakentamaan valmennuksen minun intohimoistani, eli matkustamisesta, ulkomailla työskentelystä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä, käsin.
Bisnestakomossa ollaan lähdetty vauhdilla matkaan ja valmennuksessa käytössä olleet työkalut ja sinun henkilökohtaisen valmennuksen taso ja ovat tukeneet minun polkuani niin, että sain jo kuudessa viikossa oman premium valmennukseni kasaan ja ensimmäiset myynnit pilottivalmennukseeni.
Bisnestakomon toteutus on ollut todella looginen ja tuloksellinen, hands on-meiningillä!
Olet ollut aina tukena ja langan päässä, kun olen tarvinnut neuvoja seuraaviin action steppeihini. Olet auttanut valmennuksen toteutuksessa, visuaalisuudessa, rungossa ja kaikissa niissä pienissäkin teknisissä kysymyksissä! Voi Heini, kiitos!
Ja siis vielä kerran, ilman sinua, ja tietysti sitä huikeaa valmennuksessasi olevaa porukkaa, en olisi nyt tässä pisteessä. Suosittelenkin todella Heinin valmennusta, jos haluat tarttua toimeen HETI, etkä halua odottaa kahta vuotta, että tekisit asialle jotain ilman valmentajaa.
Maria Maattola
Ura ulkomaille valmentaja
www.uraulkomaille.fi
Susanna Syld

Bisnestakomo ja Heinin valmennus auttoi minua saamaan omat pitkään hautuneet suunnitelmat premium valmennuksesta eteenpäin. Valmennus eteni systemaattisesti ja positiivisesti pakotti toteuttamaan valmennusta viikko viikolta. Ilman tätä valmennusta en todellakaan olisi saanut omaa valmennusta aikaan kaiken muun työn keskellä.
Teemat eivät olleet itselleni uusia, mutta hyvin selkeästi toteutettu ja ohjeistettu ja ennen kaikkea tekeminen edellä mentiin. Muiden yrittäjien kannustus ja tsemppi oli matkalla tärkeää ja ennen kaikkea toki Heinin tsemppi siihen mitä on tehnyt.
Itsellesi tärkeää on ollut henk.koht. valmennuksen hetket, joissa olen päässyt pureutumaan juuri niin yksityiskohtiin, myös teknisiin, joita omassa valmennuksessa on tullut esille. Valmennus vaatii toki panostusta itseltä, oma valmennus ei toteudu tuosta vaan, mutta hyvin etenevän bisnestakomon -rytmin mukaan se tulee oikeasti tehtyä, eikä hautaudu kaiken muun alle.
Suosittelen lämpimästi valmennusta kaikille, jotka haaveilevat tai miettivät omaa premiumvalmennusta.
Susanna Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti
Parisuhdeterapeutti
www.rouvasyld.fi
Haluaisitko sinä olla seuraava menestystarinan kirjoittaja?
Varaa maksuton strategiapuhelu kanssani
Tutustutaan toisiimme ja kartoitetaan sinun nykytilannetta ja tulevaisuuden haaveita.
Strategiapuhelu on maksuton, eikä velvoita sinua palveluideni ostamiseen.
Seuraa lisää asiakastarinoita somessa
Liity Bisnestakomon Kasvupolku-verkostoon
Luvassa maksuttomia vinkkejä, tarinoita, koulutuksia ja tapahtumakutsuja
