Sivubisnes asiantuntijalle -
näin rakennat omannäköisen bisneksen palkkatyön ohella
Sivubisnes on loistava keino rakentaa merkityksellistä työtä ja lisätä taloudellista hyvinvointia rauhassa, askel kerrallaan, palkkatyön turvasta käsin. Tämä artikkeli on kirjoitettu sinulle, jota sivubisnes houkuttelee, ja haluaisit viimein toteuttaa haaveesi oman yrityksen perustamisesta.
Sivubisnes houkuttelee monia, ja viime vuosina tämä on ollut selkeästi kasvava trendi. Enkä ihmettele. Työelämä on aivan uudenlaisen murroksen edessä. Korkeakoulutettujen työttömyys kasvoi kolmessa vuodessa yli 50 prosenttia. Vain Lapissa luku jäi viidennekseen.
Samaan aikaan työelämä muuttuu nopeammin kuin koskaan aiemmin. Urapolut eivät ole enää yhtä suoraviivaisia ja eläkevirkoja halutaan harvemmin. Palkkatyö ja yrittäjyys voivat kulkea rinnakkain, vuorotella tai ristetä useamman kerran.
Erityisesti asiantuntijayrittäjyys on kasvattanut suosiotaan. Yrittäjyyteen houkuttelevat työn ja työaikojen joustavuus, oman osaamisen laajempi hyödyntäminen sekä mahdollisuus suurempiin tuloihin. Enää elämää ei haluta rakentaa työn ympärille, vaan elämä tulee ensin ja työ rakentuu sen ehdoilla.
Tämä artikkeli on kirjoitettu sinulle, jolla on jo vahvaa substanssiosaamista — koulutusta, kokemusta ja erityisosaamista, mutta yritystoiminta itsessään on vielä uutta.
“Yrittäjyyden suurin este ei ole osaamisen puute, vaan aloittamisen lykkääminen. Jos jäät odottamaan täyttä varmuutta kaikesta, saat odottaa ikuisesti.”
— HEINI VÄISÄNEN, BISNESTAKOMO®
Miksi rakentaa sivubisnes?
Työn merkityksellisyys on monelle jopa suurempi motivaattori kuin raha. Tämä ei yllätä, sillä työn merkitykselliseksi kokevat ovat tutkitusti tehokkaampia, sitoutuneempia ja luovempia, mutta myös terveempiä ja onnellisempia.
Olen työssäni kohdannut satoja asiantuntijoita, ja heidän puheistaan nousee toistuvasti esiin merkityksellisen työn rakentaminen. Asiantuntijoille on tärkeää, että omaa osaamista pääsee hyödyntämään laajasti sekä se, että työssä on kehittymismahdollisuuksia ja joustavuutta.
Omannäköinen työ ei ole 9-17 arkirumbaa, vaan vapautta rytmittää omaa aikataulua ja elämää — käydä lenkillä keskellä päivää, sovittaa työt joustavammin perheen aikatauluihin sekä yhdistää työ ja lomailu vapaammin.
Sivutoiminen yrittäjyys on loistava tapa rakentaa kaikkea tätä. Omaan tahtiin, omilla ehdoilla ja palkkatyön turvassa.
Taloudellinen hyvinvointi tuo mielenrauhaa ja turvallisuutta ja sen puute on yksi suurimmista stressin aiheuttajista. Kun raha-asiat ovat kunnossa tulot riittävät menoihin ja rahaa jää myös säästöön ja sijoituksiin. Tyypillisesti puskurin suuruudeksi suositellaan 3-6 kuukauden menoja vastaava summa, jotta yllättävät menot ja elämäntapahtumat eivät horjuta perusarjen maksukykyä.
Puskuria rakentaessa menoja voi karsia vain tiettyyn rajaan asti, mutta tulojen lisäämiselle ei periaatteessa ole kattoa. Tämän vuoksi sivubisnes on yksi parhaista keinoista lisätä taloudellista hyvinvointia ja turvaa. Sivubisneksellä on mahdollista tienata useista tuhansista jopa yli 100 000 € liikevaihtoon vuodessa. Tulotaso riippuu paljon siitä, millaista bisnestä haluat rakentaa, kuinka suurta arvoa pystyt tuottamaan asiakkaillesi ja mitkä ovat omat tavoitteesi.
Sivubisnes tuo taloudellista turvaa myös mahdollisissa irtisanomistilanteissa. Et jää tyhjän päälle, vaan voit kasvattaa sivubisneksestä päätoimeentulon.
Moni sivubisneksellä yrittäjyyden aloittanut haaveilee, että voisi pidemmällä tähtäimellä irtisanoutua kokonaan palkkatyöstä. Tehdä aluksi ehkä lyhennettyä työviikkoa ja lopulta irrottautua kokonaan nykyisestä oravanpyörästä.
Jatkuva kiire, stressi ja tehokkuusvaatimukset vaikuttavat negatiivisesti niin fyysiseen ja henkiseen terveyteemme kuin ihmissuhteisiinkin. Jos stressi jatkuu liian pitkään, burnout, eli loppuunpalaminen on aivojen äärimmäinen pelastuskeino pysäyttää sinut ennen kuin on liian myöhäistä.
Sivutoiminen yrittäjyys ei ole ratkaisu akuuttiin burnoutiin, mutta mikäli huomaat, että motivaatio on kadonnut, tekeminen tuntuu toistuvalta rutiinien pyörittämiseltä tai odotat lähinnä viikonloppuja ja lomia, niin näihin merkkeihin kannattaa suhtautua vakavasti ja ajoissa. Tässä kohtaa sivubisnes voi olla konkreettinen vaihtoehto ulos nykytilanteesta. Sivubisneksen rakentaminen vaatii kuitenkin aikaa ja energiaa, joten ethän odota liian pitkään.
Yrittäjän vapaus on ehdottomasti suurin yksittäinen syy miksi moni lähtee yrittäjäksi. Vapaus päättää mitä, missä, milloin, kenen kanssa töitä tekee. Vapaus olla oman itsensä pomo. Vapaus rakentaa arkea oma hyvinvointi edellä.
Yrittäjän vapaus on monelle sitä, ettei tarvitse odottaa lomia tai viikonloppuja nauttiakseen elämästä. Paradoksaalista on, että moni yrittäjä tekee tuntimäärällisesti enemmän töitä kuin palkansaajana — mutta vapautta ei mitatakaan tunneissa. Se mitataan vapaudessa valita. Vapaudessa tehdä itselle merkityksellistä työtä omien arvojen mukaan ja rytmittää työtä joustavasti elämän ehdoilla.
Yrittäjyyden suurin riski on konkurssi. Erään asiakkaani sanoin: “pelottaa, että vouti tulee ja vie kaiken”. Käytännössä asiantuntijayrittäjänä konkurssin riski on kuitenkin olematon. Alkuun voit päästä jopa 0 € kuluilla, et tarvitse isoja investointeja ja kuukausittaiset kiinteät kulutkin on olemattomat. Jos haluat pelata varman päälle, niin perusta osakeyhtiö, äläkä takaa omalla nimelläsi mitään. Näin mahdollisen konkurssin tullen menettäisit vain työpaikan, et muuta.
Suurempana riskinä asiantuntijayrittäjyydessä pidän yrittäjän omaa jaksamista ja hyvinvointia. Jos poltat itsesi loppuun, yritystoiminta pysähtyy. Onneksi tähänkin voimme vaikuttaa. Yrittäjän hyvinvointi ja suorituskyky ovat taitoja, joita voi kehittää ja johtaa tietoisesti.
Yrittäjyyden ensimmäiset vuodet ovat usein kriittisimpiä. Se on jatkuvaa oppimista, testaamista ja omannäköisten toimintapojen etsimistä. Alkuun oman yrityksen rakentaminen vie aikaa, jotta pohjat saadaan hyvin kuntoon. Tämän vuoksi sivubisnes on loistava keino aloittaa yrittäjyys ilman välitöntä myyntipainetta. Voit rakentaa laadulla, rauhassa ja palkkatulon turvassa — riski on pienempi kuin monet uskovat.
Mistä löydän oman sivubisnesidean?
Monelle päätös sivubisneksen perustamisesta on helpompi kuin päätös siitä mitä sivubisnesideaa lähtee viemään eteenpäin. Osaamista on kertynyt vuosien saatossa valtavasti, mahdollisuuksia on paljon, mutta silti tuntuu, ettei mikään idea ole se THE juttu. Mistä tiedän onko sivubisnesidealle oikeasti kysyntää? Onko kukaan valmis oikeasti maksamaan siitä — ja kuinka paljon? Pitäisikö suunnata kuluttajapuolelle B2C-markkinaan vai yrityspuolelle B2B?
Kun näitä ajatuksia pyörittelee riittävän kauan yksin mielessään, jää helposti jumiin — jopa vuosiksi. Yli puolet asiakkaistani tulee Growth in Bisnes -valmennukseeni ilman ajatustakaan siitä, mikä oma bisnesidea voisi olla.
Hyvä lähtökohta on kartoittaa ensin oma osaaminen, ja se mihin intuitio ja intohimo näyttävät. Näiden yhdistelmistä saattaa löytyä jotain mielenkiintoista. Jotta idealle on myös kysyntää, on hyvä kartoittaa myös markkinan kysyntä. Millaisiin haasteisiin ihmiset etsivät ratkaisua, miten he sanoittavat omaa tilannettaan? Kun markkinan kysynnän yhdistää omaan osaamiseen ja intohimoon, ollaan jo lähellä hyvää bisnesideaa. Ennen lopullisen idean lukitsemista on hyvä tarkistaa myös potentiaalisen ihanneasiakkaan maksuvalmius, löydettävyys ja oman yritystoimintasi visio ja tavoitteet. Kun nämä kaikki loksahtavat kohdalleen, sinulla on sivubisnesidea, jolla on todellinen potentiaali omannäköiseen, hyvinvoivaan yrittäjyyteen.
Palvelun tuotteistaminen ja lanseeraus
Kun sivubisnesidea on riittävän kirkas on aika tuotteistaa osaamisestasi kysyntälähtöinen palvelu. Asiantuntijat sortuvat liian usein helpoimpaan ratkaisuun — voin auttaa sinua näissä kaikissa haasteissa, X kertaa, X hinnalla. Pääset toki tuotteistamisessa näin helpolla, mutta haasteita tulee siinä kohtaa, kun kukaan ei ostakaan palveluasi. Tai jos ostaa, myyt osaamistasi tunti-tunnista, mikä on lähes sama kuin olisit palkkatöissä, ja oravanpyöräsi alkaa rakentua uudelleen.
Kysyntälähtöinen tuotteistaminen alkaa aina ihanneasiakkaan määrittelyllä. Kuka hän on, mikä on hänen nykytilanne, millaiset haasteet hän haluaa juuri nyt ratkaista ja mistä hän unelmoi. Kun ihanneasiakas tunnetaan syvällisesti, on mahdollista rakentaa palvelu, joka ylittää kaikki hänen odotuksensa.
Palvelun paketoinnissa voidaan hyödyntää skaalautuvia elementtejä ja arvopohjaista hinnoittelua, jotta sivubisneksesi tulovirta ei ole kiinni siitä, kuinka monta tuntia viikossa sinä käytät aikaa. Loppupelissähän asiakas ei ole kiinnostunut käyttämästäsi ajasta, vaan siitä hyödystä ja arvosta, jonka pystyt hänelle tarjoamaan.
Kun palvelu on tuotteistettu ja hinnoiteltu, on aika rakentaa kevyet verkkosivut ja lanseerata palvelu markkinoille. Lanseerauksen voi tehdä monella eri tapaa ja tärkeintä on löytää sinulle sopivin — sellainen mikä tuntuu omalta. Voit hyödyntää olemassa olevaa verkostoa, Facebook-ryhmiä ja suorakontaktointia. Usein ensimmäiset asiakkaat löytyvät lähempää kuin uskotkaan.
“Ensimmäisen version palvelustasi ei tarvitse olla täydellinen — pääasia on, että sinulla on selkeä runko rakennettuna ja pääset testaamaan sitä mahdollisimman nopeasti oikean asiakkaan kanssa.”
— HEINI VÄISÄNEN, BISNESTAKOMO®
Millaisia haasteita voi tulla vastaan?
Huijarisyndrooma — olenko tarpeeksi hyvä?
Huijarisyndrooma on erittäin yleinen etenkin asiantuntijoiden keskuudessa, joilla on kovat standardit omalle työlleen. Paradoksaalista on, että mitä enemmän tiedät ja osaat, sitä vähemmän uskot osaavasi. Tarvittavan osaamisen taso riippuu myös siitä kenelle ja mitä palveluita tuotat. Usein 10-20 % ihanneasiakastasi korkeampi taso riittää. Ethän siis vertaa itseäsi alasi guruihin tai pitkään markkinoilla toimineisiin yrittäjäkollegoihin 😉
Perfektionismi — viimeistelen vielä vähän
Perfektionismi on sivubisneksen suurin este. Se naamioi itsensä huolellisuudeksi ja ammattimaisuudeksi, mutta todennäköisemmin se on pelkoa — pelkoa siitä, että palvelu ei ole riittävän hyvä. Pelkoa tehdä ensimmäinen lanseeraus ja huomata, ettei sille olekaan kysyntää. Niinpä palvelua, some-postauksia ja viestejä hiotaan, muokataan ja viimeistellään aivan liian pitkään. Toki olen itsekin laadun kannattaja, mutta yrittäjänä on tärkeä oppia tunnistamaan milloin on saavutettu riittävän hyvä taso. Usein 80 % täydellisestä riittää, ja viimeisen 20 % viilaus vie vain turhaa aikaa ja energiaa tuomatta asiakkaille mitään lisäarvoa.
Priorisointi ja fokus — yrittäjän tärkeimmät taidot
Sivubisnestä rakennettaessa priorisointi ja fokus ovat vielä tärkeämmät kuin kokoaikaisessa yrittäjyydessä. Työtunteja on vähemmän käytettävissä, joten olennaisimpaan keskittyminen on se taito, joka vie eniten eteenpäin. Asiakkaiden kanssa työskennellessä olen huomannut, että tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty. Kun yrittäjyydestä ei vielä ole kokonaiskuvaa, on mahdotonta tietää mikä on olennaista ja mikä ei. Tärkeää on muistaa olla itselle armollinen. Olet tänään jo pidemmällä kuin eilen.
Päätöksenteko — tehtävien päätösten määrä yllättää
Ensimmäistä sivubisnestä rakentavalle tehtävien päätösten määrä tulee usein yllätyksenä. Palkkatyössä todella moni asia on päätetty puolestasi — mikä on organisaation, visio ja tavoite, sinun tehtävänkuva ja vastuut, organisaation toimintatavat, kulttuuri ja arvomaailma. Yrittäjänä kaikki on mahdollista ja kaikki pienetkin päätökset ovat sinun käsissäsi. Yrittäjänä käytössäsi ei ole kristallipalloa, joten joudut tekemään päätökset usein epätäydellisillä tiedoilla ja epävarmana niiden vaikutuksista. Tärkeintä kuitenkin on, että teet päätöksiä — vain niiden kautta voit tietää oliko päätös oikea, ja ellei, voit oppia siitä ja päättää toisin. Jälkiviisas on helppo olla, mutta muista, että olet tehnyt parhaan päätöksen siinä hetkessä, sillä tiedolla mikä sinulla on ollut tuolloin käytettävissä. Pidetään siis virheitä ja pieleen menneitä päätöksiä parhaina oppikokemuksina — ne ovat osa omannäköisen, hyvinvoinvan yrittäjyyden rakentamista.
Jos et halua rakentaa sivubisnestä yksin, tehdään se yhdessä.
Growth in Bisnes -valmennuksessa tuotteistat osaamisesi kysyntälähtöiseksi palveluksi ja saat ensimmäiset 1 000+ € asiakkaat 12+8 viikossa:
- Kirkastat bisnesidean ja yritystoiminnan vision
- Tuotteistat osaamisestasi kysyntälähtöisen palvelun, joka halutessasi myös skaalautuu
- Hinnoittelet palvelusi asiakkaan saaman arvon mukaan
- Saat SEO- ja AI-optimoidut verkkosivut
- Saat ensimmäiset 1 000+ € asiakkaat
- Rakennat pohjan kestävälle, omannäköiselle yrittäjyydelle
Tarvitsenko sivutoimilupaa?
Jos olet palkkatöissä, on hyvä selvittää työnantajasi sivutoimilupa- ja ilmoituskäytännöt ennen kuin lähdet rakentamaan sivutoimista yrittäjyyttä. Käytännöt vaihtelevat — joillakin työpaikoilla riittää kevyt ilmoitus, toisilla tarvitaan varsinainen lupa.
Lain mukaan sivutoimet ovat lähtökohtaisesti sallittuja, eikä työsuhteisella ole velvollisuutta ilmoittaa sivutoimesta. Hyvän tavan mukaista on kuitenkin keskustella aiheesta esihenkilön tai HR:n kanssa hyvissä ajoin ennen ensimmäisen palvelun lanseerausta. Tämä pitää pelin reiluna, ehkäisee epäselvyyksiä ja epäluottamusta sekä säästää ikäviltä yllätyksiltä myöhemmin.
Mikäli olet virkasuhteessa, tarvitset sivubisneksellesi aina sivutoimiluvan.
Tärkeintä on pitää mielessä kaksi rajoitetta: kilpailevan toiminnan kielto ja lojaliteettivelvoite. Vaikka sivutoimi-ilmoitusta ei tarvittaisi, et saa harjoittaa toimintaa, joka on hyväntavan vastaista tai vahingoittaa työnantajaa. Monet työnantajat ovat myös tarkkoja siitä, ettei sivutoimi saa haitata päätyöstäsi suoriutumista — erityisesti jaksamiseen liittyvät kysymykset voivat tulla puheeksi. Lain mukaan et myöskään saa käyttää työaikaa tai työnantajan välineitä sivubisneksesi hoitamiseen, ellette ole niistä erikseen sopineet.
Olet myös saattanut kirjoittaa työnantajasi kanssa kilpailukieltosopimuksen, joka voi kieltää kilpailevan toiminnan myös työsuhteen päättymisen jälkeen.
Minkä yritysmuodon valitsen?
Yritysmuodon valinta mietityttää monia, ja usein tähän jäädään jumiin liian pitkäksi aikaa. Tyypillisimpiä yritysmuotoja Suomessa ovat toiminimi ja osakeyhtiö, ja lisäksi voit harjoittaa sivubisnestä kevytyrittäjänä. Kaikki nämä ovat hyviä vaihtoehtoja ja se mikä on paras sinulle riippuu yrityksesi tavoitteista, investoinneista ja kulurakenteesta, palkkatyösi tuloista sekä persoonastasi. Helpottava uutinen monelle on, että nyt tehdyn päätöksen ei tarvitse olla lopullinen — voit aloittaa yhdestä ja vaihtaa toiseen myöhemmin.
Kevytyrittäjyys on matalankynnyksen tapa kokeilla toimiiko sivubisnesidea ja miltä yrittäjyys tuntuu. Et ole virallisesti yrittäjä, eikä sinulla ole omaa y-tunnusta — laskutuspalvelu (kuten Ukko.fi) hoitaa byrokratian puolestasi komissiota vastaan. Käytännössä teet työn asiakkaalle, luot laskun palveluun ja saat työstäsi palkan tilillesi. Kun kevytyrittäjyys ei enää riitä — tai haluat heti perustaa oman yrityksen — edessä on klassinen kysymys: toiminimi vai osakeyhtiö.
Toiminimi on helppo ja edullinen perustaa. Sähköisen perustamisilmoituksen hinta on YTJ-palvelussa 70 € ja toiminimen käyttöön voi ottaa maksuttoman henkilökohtaisen pankkitilin. Toiminimellä yrittäjä voi nostaa rahaa omaan käyttöön helposti yksityisnostoina ja toiminnan voi halutessaan lopettaa helposti. Toiminimellä kuitenkin vastaat kaikista yrityksen veloista ja sopimuksista koko henkilökohtaisella omaisuudellasi, ja joissakin yritysten välisissä kaupoissa toiminimi nähdään vähemmän uskottavana kuin osakeyhtiö.
Toiminimen (ja kevytyrittäjyyden) suurin haaste sivubisnestä tekeville on Suomen progressiivinen verotus. Kun pohdit toiminimi vai osakeyhtiö, verotus on usein ratkaiseva tekijä. Toiminimen tulos verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena verona, jolloin myös palkkatulon veroprosentti saattaa nousta reilustikin yli 50 prosenttiin.
Osakeyhtiö on usein verotuksellisesti parempi vaihtoehto sivutoimiselle yrittäjälle, jolla on jo hyvät palkkatulot. Osakeyhtiö maksaa tuloksestaan 20 % yhtiöveron, ja voit maksaa yhtiöstä itsellesi palkkaa, kilometrikorvauksia, päivärahoja ja osinkoja. Mikäli palkkatulot kattavat peruselämisen, voi oman säästämisen ja sijoittamisen sijaan kartuttaa yrityksen puskuria ja sijoittaa sitä kautta. Osakeyhtiö myös suojaa sinua vastuilta. Osakeyhtiössä yrittäjä on vastuussa vain sijoittamansa pääoman ja mahdollisten takuiden verran.
Osakeyhtiön perustaminen on hieman kalliimpi kuin toiminimen, 280 €, ja osakeyhtiön on otettava itselleen yritystili, jonka kustannukset vaihtelevat valittujen palveluiden sekä saapuvien ja lähtevien suoritusten mukaan. Osakeyhtiötä perustettaessa on myös hyvä tietää, että sen lopettaminen on hidas ja työläs prosessi. Osakeyhtiön voi kuitenkin laittaa pöytälaatikkoon, eli toimintaa ei ole pakko ylläpitää jatkuvasti.
Yritysmuodon valinta on tärkeä päätös, mutta se ei ole asia, joka ratkaisee sivutoimisen yrittäjyytesi menestyksen. Aloita siitä mikä tuntuu juuri nyt sopivalta tilanteeseesi, ja tarkista tilanne uudelleen kun toiminta kasvaa.
Mikäli kaipaat vahvistusta päätöksellesi, lue lisää yritysmuodoista: yrityksen-perustaminen.fi tai uusyrityskeskus.fi — sieltä löytyy ilmainen, vuosittain päivittyvä perustamisopas.
ALV, ennakkoverot ja YEL — mitä näistä on vähintään hyvä tietää?
ALV, ennakkoverot ja YEL herättävät usein aloittelevissa yrittäjissä eniten kysymyksiä — ja turhaa huolta. Avainasia on muistaa, että kaikkia ei tarvitse hoitaa heti.
Arvonlisävero (ALV) ei ole yrityksen omaa rahaa. Se on läpikulkuerä, jonka keräät asiakkaalta ja tilität valtiolle. Yrityksen ei tarvitse rekisteröityä ALV-rekisteriin heti — se on pakollista vasta kun liikevaihto ylittää 20 000 € kahtena peräkkäisenä kalenterivuotena. Jos ja kun ajatuksenasi on tehdä liiketoiminnalla yli 20 000 € liikevaihtoa, kannattaa ALV-rekisteriin rekisteröityä heti uuden yrityksen perustamisen yhteydessä. Samoin, mikäli suuntaat B2B-markkinaan. Kun olet ALV-rekisterissä, saat ostojen ALV:t takaisin.
Ennakkoperintärekisteriin tulee ilmoittautua heti yritystä perustettaessa, jotta saat laskutusoikeuden. Mikäli sinulla ei ole perustamisvaiheessa varmaa tietoa kuinka paljon tulet liikevaihtoa saamaan, voit ilmoittaa verotettavaksi tuloksi 0 € ja muuttaa arviota omaverossa sitä mukaa kun tulos alkaa hahmottua.
YEL eli yrittäjän eläkevakuutus on lakisääteinen, mutta ei välttämättä ajankohtainen heti. Se tulee pakolliseksi vasta kun seuraavat neljä kriteeriä täyttyy samanaikaisesti: yrittäjyysjakso on kestänyt vähintään neljä kuukautta yhtäjaksoisesti, YEL-työtulo ylittää noin 9 423,09 € vuodessa, työskentelet aktiivisesti yrityksessäsi ja olet 18–68-vuotias.
Työtulo on näistä eniten epäselvyyttä aiheuttava käsite. Työtulo ei ole sama kuin yritykseni liikevaihto tai tulos, tai nostamasi palkka, vaan työtulo on työpanoksesi rahallinen arvo. Jos työskentelet yrityksessäsi 5 h/vk ja maksaisit ulkopuoliselle tekemästäsi työstä 40 €/h, 46 työviikon työtulosi vuoden aikana olisi 9 200 €, eikä työtulosi ylittäisi YEL-rajaa, vaikka yrityksen tulos olisi 100 000 €.
Mikäli työtulo ylittää YEL-rajan, voit ottaa YEL:in mistä tahansa eläkeyhtiöstä (Elo, Ilmarinen, Varma tai Veritas), hinta niissä on kaikissa sama.
Kun haluat tarkistaa tai varmistaa verotukseen liittyviä kysymyksiä, paras ja ajantasaisin lähde on aina vero.fi.
Voinko saada tukea uuden yrityksen perustamiseen?
Uuden yrityksen perustamiseen on tarjolla sekä maksutonta neuvontaa että taloudellista tukea, ja näitä kannattaa hyödyntää rohkeasti.
Uusyrityskeskus tarjoaa maksutonta yritysneuvontaa aloittaville yrittäjille ympäri Suomen. Sieltä saat apua yritysmuodon valintaan, liiketoimintasuunnitelman tekemiseen ja käytännön perustamistoimiin. Uusyrityskeskuksen sivuilta löytyy myös vuosittain päivittyvä, ilmainen perustamisopas.
Starttiraha on harkinnanvarainen taloudellinen tuki (n. 750 €/kk), joka on tarkoitettu turvaamaan yrittäjän toimeentulo yritystoiminnan alkuvaiheessa. Starttiraha on tarkoitettu päätoimiseen yrittäjyyteen, ja sitä on haettava ennen yritystoiminnan aloittamista — sivutoiminen yrittäjyys palkkatyön ohessa ei oikeuta starttirahan saamiseen. Jos harkitset uuden yrityksen perustamista kokoaikaisena yrittäjänä, starttiraha kannattaa selvittää etukäteen työvoimaviranomaiselta.
Leader myöntää aloittaville yrittäjille 5 000 € tukea osa-aikaisen ja 7 500 € tukea päätoimisen yritystoiminnan käynnistämiseen. Mikäli yrityksesi sijaitsee tukikelpoisella alueella, kannattaa tämä vaihtoehto ehdottomasti selvittää. Leader-tuki on tarkoitettu pääasiassa ulkopuolisen asiantuntijapalvelun kustannuksiin. Useampi Bisnestakomon asiakas onkin rahoittanut Growth in Bisnes -valmennuksen Leader-tuella — kannattaa siis selvittää oman alueesi tilanne.
Rakennetaan sinulle sivubisnes yhdessä
Growth in Bisnes -valmennuksessa tuotteistat osaamisesi kysyntälähtöiseksi palveluksi ja saat ensimmäiset 1 000+ € asiakkaat 12+8 viikossa:
- Kirkastat bisnesidean ja yritystoiminnan vision
- Tuotteistat osaamisestasi kysyntälähtöisen palvelun, joka halutessasi myös skaalautuu
- Hinnoittelet palvelusi asiakkaan saaman arvon mukaan
- Saat SEO- ja AI-optimoidut verkkosivut
- Saat ensimmäiset 1 000+ € asiakkaat
- Rakennat pohjan kestävälle, omannäköiselle yrittäjyydelle
“Ai kenen kanssa yhdessä?”
BISNESTAKOMO®
Murramme yhdessä kovan asiantuntijuuden kirouksen.
Bisnestakomo® on paikka, jossa asiantuntijoiden osaamisesta taotaan kestävää ja omannäköistä yrittäjyyttä. Missiomme on murtaa kovan asiantuntijuuden kirous — ja nostaa suomalaisten asiantuntijoiden näkyvyys, arvostus ja myyntikyky osaamisen tasolle.
Bisnestakomon perustaja ja toimitusjohtaja Heini Väisänen on rakentanut Bisnestakomo®-metodin kolmen korkeakoulututkinnon, 50 000+ € valmennusinvestointien, yli 10 vuoden yrittäjäkokemuksen ja yli 500 valmennetun asiakkaan pohjalta.
Bisnestakomo®-metodin keskiössä on kysyntälähtöinen tuotteistaminen ja erottuva asiantuntijabrändi, jota suosittelee niin ihmiset, Google kuin tekoälykin.
Heini tietää omakohtaisesti miltä tuntuu rakentaa, romahtaa ja nousta uudelleen. Ensimmäisen yrityksensä Power4Lifen konkurssin jälkeen hän perusti Bisnestakomon ja teki ensimmäisellä lanseerauksella 712 € myynnit — ja kolmannella 100 000 €. Nyt hän auttaa muita asiantuntijoita välttämään pahimmat sudenkuopat ja rakentamaan kestävän bisneksen.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
FAQ
Kyllä. Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa — teet työn asiakkaalle, laskutat laskutuspalvelun kautta ja saat palkan tilillesi ilman omaa y-tunnusta. Tämä on hyvä tapa kokeilla, ennen kuin perustat virallisesti oman yrityksen.
Lisätulot riippuvat täysin siitä, millaista palvelua tarjoat, kenelle ja miten se on hinnoiteltu. Asiantuntijapalveluissa liikutaan tyypillisesti useasta tuhannesta jopa 100 000 € vuodessa. Tuntiperusteinen hinnoittelu pitää lisätulot kiinni käytetyissä tunneissa, mutta kysyntälähtöinen tuotteistaminen, skaalautuvat elementit ja automaatiot avavat mahdollisuuden kasvattaa tuloja ilman, että työtunteja tarvitsee lisätä.
Mikäli olet työsuhteessa, laki ei velvoita kertomaan sivubisneksestä työnantajalle, mutta se on kuitenkin hyvän tavan mukaista — Suomi on pieni maa, ja avoimuus estää ikävät tilanteet. Mikäli taas olet virkasuhteessa, tarvitset aina sivutoimiluvan. Tarkista myös, onko työsopimuksessasi kilpailukieltolauseke, ja muista, ettei toimintasi saa koskaan kilpailla työnantajasi kanssa.
Osaamisesi kysyntä kannattaa selvittää jo ennen kuin alat rakentaa omaa palveluasi. Voit tutkia esim. avainsana- ja/tai markkinatutkimuksen avulla etsivätkö ihmiset apua juuri siihen ongelmaan, jonka sinä pystyt ratkaisemaan. Ne kertovat konkreettisesti, kannattaako ideaasi viedä eteenpäin. Intuitio voi johdattaa oikeaan suuntaan, mutta data varmistaa kysynnän.
Usein ensimmäiset asiakkaat löytyvät lähempää kuin luuletkaan. Olemassa oleva verkosto, Facebook-ryhmät ja suorat yhteydenotot ovat tehokkaimpia kanavia alussa. Tärkeintä on, että olet itse aloitteellinen ja kerrot rohkeasti mitä teet ja kenelle.
VINKKEJÄ KESTÄVÄÄN JA HYVINVOIVAAN YRITTÄJYYTEEN
Bisnestakomon vinkit ja oivallukset osaamisen tuotteistamisesta, asiantuntijabrändin rakentamisesta ja yrittäjän hyvinvoinnista –
suoraan sähköpostiisi.